Valtioneuvosto päätti vuoden 2024 EU:n sonnipalkkioiden korottamisesta. Lisäksi päätettiin myös luomu- ja ympäristökorvausten tukiehtojen muutoksista vuodelle 2025. Muutokset mahdollistavat ...
Sivustollamme käytetään evästeitä ja liitännäisiä parantamaan käyttökokemusta. Osa näistä on välttämättömiä palvelun toiminnan kannalta, ja ne ovat aina käytössä. Kävijäseurannan ja laadunvalvonnan ...
Eduskunta hyväksyi nikotiinipusseja koskevan tupakkalain muutoksen 9.10.2024, mutta hallitus esitti tasavallan presidentille, että lakimuutos jätetään vahvistamatta, koska nikotiinipussien sallittuja ...
Suomalaiset toimijat hakevat seitsemälle viestintähankkeelle Euroopan komissiolta rahoitustukea Verkkojen Eurooppa -ohjelmasta yhteensä noin 13,76 miljoonaa euroa. Lisäksi neljä ruotsalaishanketta ...
Ministerit korostivat, että teknologiaa ja kaikista ihmisistä kertyvää potilastietoa pitää voida hyödyntää aiempaa paremmin muun muassa palvelutarpeen ennakoinnissa ja varhaisessa puuttumisessa.
Sivustollamme käytetään evästeitä ja liitännäisiä parantamaan käyttökokemusta. Osa näistä on välttämättömiä palvelun toiminnan kannalta, ja ne ovat aina käytössä. Kävijäseurannan ja laadunvalvonnan ev ...
Tulevaisuuden viestintäverkoissa verkkoarkkitehtuuri monimutkaistuu. Suomi on EU:ssa ja kansainvälisesti edistänyt ...
Saksa liittyy monikansallisen CAVS-panssariajoneuvohankkeen (Common Armoured Vehicle System -hanke) hankintojen ...
EU-maiden sisäministerit kokoontuvat Puolan Varsovaan 30.1. epäviralliseen oikeus- ja sisäasioiden neuvostoon. Ministerit keskustelevat muun muassa sisäisen turvallisuuden haasteista ja uhista sekä ...